Lähdimme liikkeelle ennen auringonnousua (vasta 7.00!) ehtiäksemme ajoissa Rio Guadalquivirin maisemiin Cadizin toiselle puolelle. Cadizin ohitus sujui vielä mallikkaasti. Sanlucar de Barramedan jälkeen ajoimme jonkinlaiseen madonreikään: Guadalquivirin suolatasangoille vieviä teitä ei löytynyt sitten millään. Pyörimme välillä pikkukaupungeissa, välillä ajoimme kilometritolkulla valtavia peltoaukeita, päätyen joka siunaaman kerta samalle kantatielle (A-471). Kun kaksi tuntia oli kulunut, ja tunnelma kiristynyt vakavasti, ajoimme lopulta Sanlucar de Barramedan keskustaan, josta onneksi löytyi tyydyttävän hyvä opastus (Pinar Algaidaan ja siitä eteenpäin). Lahjakkaan eksymisen ohessa näkyi lintujakin: haarahaukkoja maantiellä ruokailemassa, punapyitä peltoteillä ja neljä jouhihietakyyhkyä lennossa.

Retkeily alkoi löysästi Laguna de Tarelon piilokojusta. Lammella polski useita valkopääsorsia ja punapäänarskuja. Pusikoissa seisoi silkkihaikaroita ja yksi nuori yöhaikarakin havaittiin. Rastaskerttunen pärisytteli kojun edustalla. Ajoimme laguunilta pinjametsikön läpi salinaksille. Puista toiseen liiteli retken ensimmäisiä siniharakoita.

Suolatasangoilla oli runsaasti kahlaajia ja biotoopille tyypillisiä varpuslintuja. Lampareilla kahlaili muun muassa muutamia tundrakurmitsoita, kuovisirrejä ja pitkäjalkoja. Pari paksujalkaa näkyi lennossa, vähän kaukaa. Evästauon jälkeen kiertelimme lakeuksia jalan. Lyhytvarvaskiuruja oli runsaasti, yksi pikkukiuru tarkastettiin perinpohjaisesti, mutta niidenkin kutsuääniä tuntui lurahtavan siellä täällä. Isohaarahaukka suoritti näyttävän ylilennon pesätavaraa suussa. Suola-altailla mekasti pikkutiiroja ja valleilla möyri karikukkoja. Lähempänä suolatehtaita (tai mitä lienevätkin; isoja halleja) näkyi reilusti flamingoja. Oikein mukava havainto oli ohitsemme lentänyt aikuinen kaitanokkalokki. Matalista suolayrttikasvustoista äkkäsimme parikin salakähmäistä pikkupensaskerttua, joista hyväksi tuntomerkiksi osoittautuivat musta ohjas ja kokoruskea siivenpeite. Iltapäiväksi noussut navakka tuuli alkoi nyppiä sen verran, että siirryimme moottoroituun piilokojuun, jota liikuttelimme virranmyötäisesti jonkin aikaa. Päivän pitkää havaintolistaa kartutti vielä muutama maakasojen päällä istuva pääskykahlaaja, joita saattoi autosta käsin tarkkailla läheltä.

Vielä samana iltana ajoimme Sevillan ohitse Doñanan alueelle, missä majoituimme El Rocion liepeille leirintäaluemökkiin ("La Aldea", kelpo tönö). Ennen yöpuulle painumista pasteerailimme kylän "merenrannalla" (Paseo Marisma), valtavan kosteikkomaan äärellä. Ihmettelimme kapustahaikaroita ja valkoposkitiiroja sekä luhdassa heiluvia hevosia.